valmis joo, mutta
tammikuu 27, 2008koiramäki
tammikuu 27, 2008Kudoin viime viikonloppuna tällaisen kypärän. Kuvasta ei oikein saa käsitystä siitä miten älytön se oikeasti oli, ylisuuret koiramaiset korvaläpät ja edessä hassu nenäsuojuksen tyyppinen asia. Yritin vielä pelastaa sen virkkaamalla lippaa, mutta mitään ei ollut tehtävissä.. Viikolla sitten aamutelevisiota katsellessa virkkasin hatusta toisen koiramaisen virityksen. Tää on omasta mielestä ihan hauska, mutta en tiedä onko musta käyttäjäksi.
aika kiva keltainen olga
tammikuu 17, 2008Olen pitänyt pitkää taukoa neuleista. Tympäännyin, kun tuntui, ettei mikään onnistu, eikä tietenkään onnistu, kun en malta lukea ohjeita tai ainakaan noudattaa niitä. Mutta kaiken purkamisen jälkeen, tästäpä tulikin yllättäen aika kiva. Neule on pääosin olga-sukkien peruskuviota, jota neuloin kireillä 3,5 pyöröpuikoilla epätietoisena mittasuhteista. Ajatuksena oli jossain vaiheessa suoristaa neule ja päättää onko kyseessä topin vai tunikan helma. Olgan sahalaitareuna oli yksi lähtökohta koko vaatteelle, mutta kun se ei toiminutkaan vaan veti koko reunan makkaralle, neuloin lopuksi helmaan vielä resoria. Langat ovat poikaystävän äidin vanhoja. Sain monta kassillista vyyhtejä, joiden värit ovat pääosin erilaisia murrettuja ruskeita. Niistä varmaan lisää tulevaisuudessa. Tämä ensimmäinen neule noista, keltainen /beige yhdistelmä toimii mielestäni aika hienosti (ja vieläpä sointuu meidän seinään. ) Innostuin myös ajatuksesta yhdistellä eri paksuisia lankoja. (Helmassa ja olkaimissa paksumpaa beigeä.)
anna ja toivo
tammikuu 10, 2008Pienituloisena opiskelijana minulla harvemmin on rahaa osallistua mihinkään keräyksiin. Innostuin Unicefin nukkekampanjasta, vaikka kyllä heti tajusin, että kyse on ainakin minun kohdallani ihan puhtaasti itsekkäästä toiminnasta. Nukkejen ompeleminen on kivaa! Netti pusuaa mitä ihanampia esimerkkejä, joita olen jo pitkään katsellut ja ihaillut. En ollut valmis tinkimään omahyväisistä itseilmaisun tarpeista edes sen varran , että olisin noudattanut ohjetta kovin tarkkaan. Kaavaa kyllä käytin ja muuten kai tein sääntöjen mukaan, mutta varsinaista kansallisuutta nukesta on vaikea tunnistaa.Toivon, että huolivat. Näitä olisi mukava tehdä lisää. Kirjailu oli hauskinta. Niskasta olen erityisen ylpeä. (Pienet letit, kuva taas huono.) Vanua vielä vähän uupuu. Haluavat timmimpiä nukkeja, ei mitään mollamaijoja.
Ja tässä vielä yksi määrittelemätön kansallisuus. Näistä naamoista olisi kiva tehdä tilkkutäkki, mutta saa nähdä riittääkö into.
puuvillanaamat
tammikuu 7, 2008Sain viimein kellarissa sijaitsevan keramiikkapajani, joka hetkessä täyttyy polkupyöristä ja bensakanistereista, tyhjennettyä. Osa sotkuista oli kyllä ihan omaa aikaansaannostani, oikeastaan suurin osa. Tyhjä pöytäpinta-ala innosti heti vaikka minkälaiseen tekemiseen. Painoin kangasta joskus kauan sitten keramiikan tekoon tarkoittamallani seulalla, joka oli aika kulunut ja muutenkin suttuinen. Ja siltä näyttää lopputuloskin. Mutta ei sillä väliä, aion käyttää kankaita kirjailun pohjana. Tänään jo vähän kokeilin ja ei tuhrut vielä ainakaan ärsyttäny. Taidan olla liiankin hyvä elämään oman epätäydellisyyteni kanssa. Äh, huomenna varmasti koko päivä lopputyötä…
vapaavirkattu nuttu
tammikuu 3, 2008Näin käy kun ei yhtään suunnittele. Joulureissulle poikaystävän sukulaisten luo nappasin mukaan vain kerän shokkipinkkiä seiskaveikkaa ja virkkuukoukun. Vielä virkatessa en ollut päättänyt onko tekeillä hame, bolerontapainen takki vai lapsen nuttu. Alotin ja jatkoin ja tein tämän samaan tyyliin kuin aiemman virkatun takin, yhtenä kappaleena siis. Tällä kertaa helmassa on kuitenkin vielä kaksoispylväitä, ja tosi leveä siitä tulikin (ja aika hirveän epäsiisti, ei enää ikinä kaksoispylväitä.) Kun lanka loppui kesken viime metreillä, ompelin epäsymmetrisen takintekeleen umpeen ja tällainen liivi/paita/ nuttu on lopputuloksena. Sopisi jollekin pikkuprinsessalle, ennenkun venyy mun päällä.
hillityt lapaset
joulukuu 21, 2007Sain äidiltä Tallinnan tuliaisiksi sinisen liukuvärisen lankavyyhden. Se ei ole oikein minun näköinen, vaan äidin, joten siitä äidille kutomaan lahjalapasia. Lopputulos näyttää musta aika kivalta, langan sävy on pysynyt tähän asti melko samana. Saas nähdä miten käy, tuleeko tummansininen peukalo toiseen lapaseen. Nyt on hartiat niin jumissa, että taitaa olla kutomiset tältä joululta aikalailla kudottu. Usein on äidille tullut keskeneräisiä paketteja annettua, että jos nämä vielä loppuun.
valkoista joulua!
joulukuu 20, 2007Keksin mahtavan uuden graafisen työkalun, joka on valkoinen korjausnauha! Harmi, että kerkesin postittaa jo suurimman osan joulukorteista, ilman tuunausta siis. Kortit on peräisin tallinnalaisesta divarista, joku venäläinen postikorttisarja. Hienompia ehkä olivat ilman söhryjä, mutta jouluisempia ainakin nyt.
vauhtiraidat
joulukuu 20, 2007Annan innoittamat Olga -sukat valmistuivat itselle tässä harmaiden joululahjojen välissä. Ei voinut auttaa, näitä oli vaan niin älyttömän kiva kutoa. Mallikerta on tosi helppo ja nopea ja lankana valmiiksi raidallinen Fabel piti mielenkiintoa yllä. Terissä, kannoissa ja reunuksissa käytin Maija -sukkalankaa kun pelkäsin, ettei kirjava riitä. Jatkoin varren kuviota koko sukan matkalta ja aika pitsisethän näistä tuli. Värityksestä ja kuviosta voi väärällä silmällä löytää ysäri-inkkarifleecet, apua. Hurjat on.
