Arkistot 'käsityöt'Aihe

päivitys

lokakuu 23, 2008

Neuleita on kertynyt ihan pinoksi asti. Kaikista en ole kovin ylpeä. siitä ehkä on johtunut hitaus ja laiskuus niitä täällä esitellä, jotain näytettävää kuitenkin on.

Jo viime talvena aloittamani forecast valmistui viimein. Ensin ihan ohjeen mukaan, mutta alaosa tuosta ruskeasta kun sinistä ei ollut tarpeeksi. Näytti kaikin puolin niin tyhmältä napapaidalta, että päätin purkaa resoriosan ja kudoin tilalle sileää neuletta sen verran kuin sinistä vaan riitti. Vähän hölmöhän se on vieläkin ja liian lyhyt. Tuskin tulee käyttöön. Hyvää tässä työssä oli kuitenkin se, että kadotin kammoni neuleohjeita kohtaan, ihan innostuin. Monimutkaisen näköinen olikin ihan helppo.

Ihanasta Dropsin Eskimo-langasta lapaset, varmaan minulle itselleni, tykkään väristä ja tunnusta, kunnon kintaat, ja syntyivät ihan hetkessä. Jostain syystä en ole noista paksummista langoista oikein koskaan innostunut, mutta näitä oli kiva kutoa. Selkäpuoli on helmineuletta ja kämmen sileää.

Tutuille tiedoksi, ei ole vauvaa tulossa. Näitä pieniä takkeja on vain niin hauska tehdä. Joo joo. apua. Ensimmäinen virkattu ja toinen neulottu, mallit on kai omia. Ja niin pieniä, etteivät vauvalle varmaan edes mahtuisi..

 

Ja tämmöinen ihan aikuisten mekko. Nastin Keltuainen inspiroi minua ostamaan keltaista isoveljeä. Mekosta, jota kudoin lyhyillä pyöröpuikoilla, oli tarkoitus tulla muodikkaan a-linjainen. Pettymys oli melkoinen kun kiskaisin sen ensimmäistä kertaa päälle. Sukka mikä sukka, mutta istuuhan se ainakin aika hyvin. Väri ja lanka on musta ihania ja meidän vetoisessa kodissa myös lämpö, mutta malli saa mut näyttämään aika todella rintavalta. Hitsi. Kuva edestä onkin kadonnut jonnekin, lisään sen myöhemmin.

täällä taas syksyä ja neulottukin on.

lokakuu 1, 2008

Menin keväällä säännöllisiin palkkatöihin ja blogin pito tyssäsi kuin seinään.  Tarve todistella tekemisiään  kotona pyörityn päivän jälkeen (muille, mutta erityisesti itselle) näyttää tosiaan olevan kantava voima tässä blogissa. Eikä siinä mitään. Ihan hauskaa. Ja täällä ollaan taas. Kotona.

Tämmöinen tuubimekko syntyi heti kun ilmat vähän viilenivät elokuussa. En tosin muista mihin kohtaan se helle tänä kesänä osui.. Jonkinlaiset olkaimet tai edes vyö oli tarkoitus tehdä, mutta saas nähdä. Lanka on ihan vaan nallea ja jo kivasti nukkaantunut. Se ei onneksi sienimetsällä haittaa. Mekko on osoittautunut oivaksi selänlämmittimeksi kaikennäköisissä ulkohommissa ja kotonakin jos on vilu.

Ja tämmöset sukat. Toinen varsi oli jo viime talvena neulottu. Ihan ylpeä olen itsestäni, että jaksoin palata ja valmiiksi asti. Samaa olga-kuviota taas ja seiskaveikkaa.  Jos maltan olla ottamatta käyttöön niin ihan joululahja-ainesta ovat.

Jännä nähdä miten neulesyksy tästä lähtee. Sovin ylihuomiseksi treffit kaverin kanssa lankakauppaan. Pitää varoa riistäytymistä. Ihanaa. Taidan olla syksyihminen. Nyt tulppaaninsipuleita istuttamaan.

kaikennäköstä

huhtikuu 20, 2008

Puuhailtu on, vaikka en blogia ole päivittänytkään. Lähinnä pihalla ja lopputyötäkin on tullut tehtyä! Jee! Hyvä vaihe menossa vaihteeksi.. Olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja lopettamaan, mutta nyt taas uudella uskolla. Muutakin olen sentään tehnyt, taimia kylvänyt ja koulinut, pihalla möyrinyt, sitten vähän virkannut räsymattoa ja kaakeliajatustakin oli jossain vaiheessa, siitä on kyllä jo aikaa. Matossa on puuvillalanka ikään kuin loimena (virkattu kiinteitä silmukoita) ja leikattu matonkude kulkee niiden sisällä. En ole vielä päättänyt mihin muotoon ympyrät yhdistän, mutta yksi idea jo on. Katsotaan. Se on kevät nyt!

 

pellavia

maaliskuu 31, 2008

pellava.jpg

keltainen-mpellava.jpg

Pääsiäisreissulta mökille toin mukanani sotkuisen pellavavyyhden. Pellava on ilmeisesti peräisin kansakoulun omilta pelloilta. Opettaja on varmaan kehrännyt käsityötunneille materiaalia. Kaappiin jäi vielä iso pahvilaatikollinen, josta hauskaa olisikin tehdä joku isompi sisustustekstiili koululle. Olen virkannut, (dylon)värjännyt ja neulonut langasta pieniä pyyhkeitä ja nyt verhot tulossa meidän kesämakkariin. Hienointa olisi ehkä kutoa kangaspuilla, jos osais. Oikeesti oikeesti haluaisin tehdä jonkun mielettömän hienon kuvakudoksen. Kutonut olen viimeksi yläasteella, loimia en ole luonut koskaan. Kansakoululla on aina niin kiireinen ja työteliäs ilmapiiri, että laiskana on vaikea siellä olla. Olisikohan tästä mulle omaksi kesäprojektiksi.

vanitas

maaliskuu 19, 2008

Marimekon myyjä möi väkisin koko kuvion mitan kangasta. Vieläkin harmittaa. Mun mielestä jos hinta on ilmoitettu per metri, niin sillon saa ostaa vaikka 35 senttiä jos sattuu huvittamaan. Muutenkin suhtautuminen oli aika nuivaa, kun kerroin ostavani kangasta tilkkutöihin. Tuntui kuin olisin halunnut galleristilta ostaa maalausta vain pätkän. No, näin isoksi palaksi kangas kuitenkin lopulta jäi. Pallolaukulle seuraksi tarvittiin pallomekko. Kankaan nimi on osuvasti Vanitas.
pallo1.jpg

pallo2.jpg

nukkehaaste 30min.

helmikuu 19, 2008

monsterit.jpg

Kevät on. Sen huomaa siitäkin, ettei kutominen enää oikein kiinnosta. Alixin nukkehaasteesta sen sijaan innostuin. Mutta en malttanut lopettaa, vaan nyhräsin molempia hirviöitä ainakin tunnin.

ikuisuusprojekti

tammikuu 29, 2008

isoaidinneliot.jpg

virkattu-peitto.jpg

Tällaisia taitaa olla kaikilla. Peitto isoäidinneliöistä on ollut kesken jo monta vuotta. Aina välillä kaivan sen laatikosta ja virkkaan muutaman lapun lisää. Viime talvena taisi laiskottaa kun kasvatin pinoa huovasta leikatuilla paloilla. Jokatoinen lappu on siis leikattu huovutetusta villapaidasta. Tämä valmiiksi tänä keväänä ennen kun pihahommat vie kaiken huomion. Voi sitten istua keinussa vaikka viltin kanssa ja nauttia kesästä, varsinkin jos on saanut lopputyön kunnialla tehtyä.

koiramäki

tammikuu 27, 2008

hassu-hattu-1.jpg

hassuhattu2.jpg

Kudoin viime viikonloppuna tällaisen kypärän. Kuvasta ei oikein saa käsitystä siitä miten älytön se oikeasti oli, ylisuuret koiramaiset korvaläpät ja edessä hassu nenäsuojuksen tyyppinen asia. Yritin vielä pelastaa sen virkkaamalla lippaa, mutta mitään ei ollut tehtävissä.. Viikolla sitten aamutelevisiota katsellessa virkkasin hatusta toisen koiramaisen virityksen. Tää on omasta mielestä ihan hauska, mutta en tiedä onko musta käyttäjäksi.

aika kiva keltainen olga

tammikuu 17, 2008

keltainen-edesta.jpg

keltainen-takaa.jpg keltainen-toppi.jpg

Olen pitänyt pitkää taukoa neuleista. Tympäännyin, kun tuntui, ettei mikään onnistu, eikä tietenkään onnistu, kun en malta lukea ohjeita tai ainakaan noudattaa niitä. Mutta kaiken purkamisen jälkeen, tästäpä tulikin yllättäen aika kiva. Neule on pääosin olga-sukkien peruskuviota, jota neuloin kireillä 3,5 pyöröpuikoilla epätietoisena mittasuhteista. Ajatuksena oli jossain vaiheessa suoristaa neule ja päättää onko kyseessä topin vai tunikan helma. Olgan sahalaitareuna oli yksi lähtökohta koko vaatteelle, mutta kun se ei toiminutkaan vaan veti koko reunan makkaralle, neuloin lopuksi helmaan vielä resoria. Langat ovat poikaystävän äidin vanhoja. Sain monta kassillista vyyhtejä, joiden värit ovat pääosin erilaisia murrettuja ruskeita. Niistä varmaan lisää tulevaisuudessa. Tämä ensimmäinen neule noista, keltainen /beige yhdistelmä toimii mielestäni aika hienosti (ja vieläpä sointuu meidän seinään. ) Innostuin myös ajatuksesta yhdistellä eri paksuisia lankoja. (Helmassa ja olkaimissa paksumpaa beigeä.)

anna ja toivo

tammikuu 10, 2008

anna.jpg

toivo.jpg

niska.jpg

Pienituloisena opiskelijana minulla harvemmin on rahaa osallistua mihinkään keräyksiin. Innostuin Unicefin nukkekampanjasta, vaikka kyllä heti tajusin, että kyse on ainakin minun kohdallani ihan puhtaasti itsekkäästä toiminnasta. Nukkejen ompeleminen on kivaa! Netti pusuaa mitä ihanampia esimerkkejä, joita olen jo pitkään katsellut ja ihaillut. En ollut valmis tinkimään omahyväisistä itseilmaisun tarpeista edes sen varran , että olisin noudattanut ohjetta kovin tarkkaan. Kaavaa kyllä käytin ja muuten kai tein sääntöjen mukaan, mutta varsinaista kansallisuutta nukesta on vaikea tunnistaa.Toivon, että huolivat. Näitä olisi mukava tehdä lisää. Kirjailu oli hauskinta. Niskasta olen erityisen ylpeä. (Pienet letit, kuva taas huono.) Vanua vielä vähän uupuu. Haluavat timmimpiä nukkeja, ei mitään mollamaijoja.

kirjailuja.jpg

Ja tässä vielä yksi määrittelemätön kansallisuus. Näistä naamoista olisi kiva tehdä tilkkutäkki, mutta saa nähdä riittääkö into.