Arkistot 'kankaanpaino'Aihe

puuvillanaamat

tammikuu 7, 2008

kankaat.jpg

sininen-paa.jpg

keltainen-naama.jpg

Sain viimein kellarissa sijaitsevan keramiikkapajani, joka hetkessä täyttyy polkupyöristä ja bensakanistereista, tyhjennettyä. Osa sotkuista oli kyllä ihan omaa aikaansaannostani, oikeastaan suurin osa. Tyhjä pöytäpinta-ala innosti heti vaikka minkälaiseen tekemiseen. Painoin kangasta joskus kauan sitten keramiikan tekoon tarkoittamallani seulalla, joka oli aika kulunut ja muutenkin suttuinen. Ja siltä näyttää lopputuloskin. Mutta ei sillä väliä, aion käyttää kankaita kirjailun pohjana. Tänään jo vähän kokeilin ja ei tuhrut vielä ainakaan ärsyttäny. Taidan olla liiankin hyvä elämään oman epätäydellisyyteni kanssa. Äh, huomenna varmasti koko päivä lopputyötä…