Pimeä viikko sattui tähän bloginaloitukseen. Ulkona sataa ja muutakin synkkää. Töitä on ollut mahdoton kuvata. Tänään annoin periksi ja otin kalpeita ja valjuja marraskuun kuvia. Olen kuitenkin saanut lopputyönikin taas jonkinlaiseen vauhtiin. Töiden kuvaaminen ja esille laittaminen näin ilman kummempia tavoitteita on oikeastaan aika terapeuttista. Mukava huomata, että jotain on kuitenkin saanut aikaan. Seuraava askel olisikin tällaisesta suorituskeskeisyydestä irti pääseminen..
Virkattu nuttu, malli Ruth Zechlinin tyttöjen askartelukirjasta 50-luvulta. (Kirja on aivan mahtava, siinä on ohje kaikkeen, mitä vaan voi kuvitella itse tekevänsä.) Lankana on Seitsemän veljestä Prisman alennuslaarista, (mietin että onkohan joku värjäämätön erä, kun haisee aivan lampaalle, ei ne musta yleensä.) Malli on maaailman yksinkertaisin, vain pylväsrivejä, jotka vaihtuvat kauluksessa kiinteiksi silmukoiksi. Tästä sitten tulee pääntien muoto. Virkataan yhtenä kappaleena, etureunasta etureunaan. Rakastan yhden kappaleenneuleita, niiden yksinkertainen nerokkuus ainakin ajatuksena viehättää. Lopputulos on usein kyllä jotain muuta. Tämä tuli oikeesti käyttöön!
Toinenkin, perjaatteessa samanmallinen mutta neulottu, takki on tulossa. Aloitin tämän jo kauan ennen ensimmäistä, mutta ohuesta langasta neulominen on hidasta, varsinkin nyt kun lanka loppui. Ostin sen Tapiolasta, jossa käyn pari kertaa vuodessa. Lanka on kyllä ihanaa (Alpaca Silk), mutta oranssit raidat on jotain muuta pistelevämpää. Neuleen rakenteen näkee raidoista. Malli on samasta kirjasta.

marraskuu 12, 2007 at 3:31 ip
Tosi kaunis tuo takki. Ja vaikka kuvan värit ei ole aivan oikeat, niin ne ovat silti kauniit. Mä haluan joskus nähdä sen kirjan, josta nuo ohjeet on!
joulukuu 5, 2008 at 11:46 ap
Kaunis on minunkin mielestä, mutta oletko aivan varma, että ohje on tyttöjen askartelukirjasta? Miltä sivulta? Itse en kyseistä ohjetta nimittäin löydä ja olisi oivallinen työ tehdä joululomalla. Kiitos kaunis!
joulukuu 7, 2008 at 12:41 ip
Hei,
ohje on kirjassani sivulla 38. otsikolla vauvan nuttu. “Samaa mallia voidaan käyttää niin aikuiselle kuin lapsellekin luku- eli vuodenuttua tehtäessä.” Olen itse lisännyt vielä nappien ulkonevan läpän ohjeeseen ja mitat ovat myös omasta päästä.
joulukuu 10, 2008 at 8:30 ap
Kiitos hannami! Nyt löytyi ohje ja sitten vaan virkkaamaan.