Arkisto marraskuu, 2007

muna vai kana

marraskuu 19, 2007

munat.jpg

Tänä aamuna löytyi kanalasta kaksi kananmunaa, molemmat ruskeita, joten tunnistan ne vanhimman kanan muniksi. Meillä on kolme lemmikkikanaa, jotka myös munivat, mutta olisivat nyt saaneet pitää vähän pidempään talvilomaa. Taidan kyllä olla itse syyllinen. Kun on  jäänyt kanalaan valo päälle muutaman kerran vähän liian myöhään, on mennyt raukoilla vuodenajat sekaisin. Munat on kuitenkin taas kivoja.

kanalaukku1.jpg

Olen jo pitkään ollut ilman kunnollista laukkua, viikonloppuna innostuin ompelemaan virkkauksen lomassa ja tein tällaisen tikatun kassin.  Saas nähdä onko tämä nyt kuitenkaan se laukku, jota olen kaipaillut, vähän liian lörppä ja muutenkin hippi.

virkattu liivi

marraskuu 19, 2007

liivi2.jpg

virkattu-liivi.jpg

Liivi Garnstudion ohjeen muka mukaan. Lankana on alennusmohair ja alennussukkalanka ja ehkä tästä johtuen lopputuloksesta tuli varsin eri kokoinen ja näköinen kuin ohjeessa.  Varsinkin virkatut osat on liian kireitä, mutta resorit taas lörpöttää. Voi olla, että laitan äidille jouluksi pakettiin. Äiti on aika pieni.

tanssivat tytöt

marraskuu 14, 2007

img_5225.jpg

Viikonloppuna syntyivät tällaiset Korsnäsin villapaidoista inspiroituneet kirjoneulekintaat. Vähän tuo virkattu osa vaati opettelua. Vasta toisessa ymmärsin, että langan väriä voi vaihtaa kesken kiinteän silmukan, niinpä noista tuli vähän eripariset.

särkilapaset ja huopakintaat

marraskuu 14, 2007

img_5227.jpg

Joululahjalapasia, elämäni ensimmäinen ensin neulottu ja sitten huovutettu lapaspari Huopanen -langasta (jäivät vähän lyhyiksi, niin virkkasin vielä vähän lisää pituutta) ja kirjoneulelapaset, joiden oli tarkoitus näyttää punaeväiseltä kalalta. Vähän vaatii liikaa selitystä.

kovaakin

marraskuu 10, 2007

Sitten vähän tätä kovempaa osastoa. Koristelin valkoisia 15X15 kaakeleita dreijaamalla niiden päälle kotimaista punasavea. Pitkästä aikaa keramiikkaa, hienoja tuli mun mielestä, vaikka eivät oikein sinne sopineetkaan, minne jotain pyydettiin.

dreijatut-kaakelit.jpg

kalpeat-kaakelit.jpg

synkkää

marraskuu 10, 2007

Pimeä viikko sattui tähän bloginaloitukseen. Ulkona sataa ja muutakin synkkää. Töitä on ollut mahdoton kuvata. Tänään annoin periksi ja otin kalpeita ja valjuja marraskuun kuvia. Olen kuitenkin saanut lopputyönikin taas jonkinlaiseen vauhtiin. Töiden kuvaaminen ja esille laittaminen näin ilman kummempia tavoitteita on oikeastaan aika terapeuttista. Mukava huomata, että jotain on kuitenkin saanut aikaan. Seuraava askel olisikin tällaisesta suorituskeskeisyydestä irti pääseminen..

virkattu-nuttu.jpg

virkattu-nuttu2.jpg

Virkattu nuttu, malli Ruth Zechlinin tyttöjen askartelukirjasta 50-luvulta. (Kirja on aivan mahtava, siinä on ohje kaikkeen, mitä vaan voi kuvitella itse tekevänsä.) Lankana on Seitsemän veljestä Prisman alennuslaarista, (mietin että onkohan joku värjäämätön erä, kun haisee aivan lampaalle, ei ne musta yleensä.) Malli on maaailman yksinkertaisin, vain pylväsrivejä, jotka vaihtuvat kauluksessa kiinteiksi silmukoiksi. Tästä sitten tulee pääntien muoto. Virkataan yhtenä kappaleena, etureunasta etureunaan. Rakastan yhden kappaleenneuleita, niiden yksinkertainen nerokkuus ainakin ajatuksena viehättää. Lopputulos on usein kyllä jotain muuta. Tämä tuli oikeesti käyttöön!

neulottu-nuttu.jpg

Toinenkin, perjaatteessa samanmallinen mutta neulottu, takki on tulossa. Aloitin tämän jo kauan ennen ensimmäistä, mutta ohuesta langasta neulominen on hidasta, varsinkin nyt kun lanka loppui. Ostin sen Tapiolasta, jossa käyn pari kertaa vuodessa. Lanka on kyllä ihanaa (Alpaca Silk), mutta oranssit raidat on jotain muuta pistelevämpää. Neuleen rakenteen näkee raidoista. Malli on samasta kirjasta.

Aurinkopeitto

marraskuu 6, 2007

tilkkupeitto.jpg

Sain tänään valmiiksi elämäni ensimmäisen tilkkutäkin. Ihan hieno, ei kuitenkaan tarpeeksi.  No, valmis työ ei koskaan ole aivan niin ihmeellinen kuin tekiessä haaveilee. Tyynyt ovat jo muutaman päivän vanhoja.

Kirjavat lapaset

marraskuu 6, 2007

kirjavat-lapaset.jpg

Syksyn ensimmäinen neule, ja vielä kesken. Peukalo puuttuu toisesta ja toisessa se on jätti. Pitää varmaan purkaa. Oikeastaan pidän eniten yhdestä osasta koostuvista neuleista. Esimerkiksi toinen sukka tai lapanen on aina riski.

Laiska töitään luettelee

marraskuu 6, 2007

Lopputyön kirjoittamisen sijaan olen tänä syksynä ollut uskomattoman ahkera monella muulla saralla ja jäänyt kiinni neule- ja käsityöblogeihin.  Sellainen pitää saada. Aloitan esittelemällä satoa.